Heikki Järvenpää

No joo, mun työskentelytapani on melko intuitiivista. Se ei kuitenkaan merkkaa sitä, että tuote olisi jotensakin ajattelematonta, vaan usein aihe tai aihepiiri on muhinut mielessä jo jonkin aikaa. Esimerkiksi tässä nykyisessä prosessissa eli lopputyössä olen elänyt niin menneitä kuin tulevaakin samanaikaisesti. Menneestä löytyy kipeitä ajanjaksoja, joita en nyt lähde tarkemmin kuvailemaan, toivon kuitenkin että niistä töissäni välittyy edes jonkinlainen kuva tai aavistus. Yleensä voisin todeta, että ihmisen elämään kuuluu kipu, jonka kanssa kamppaileminen on joskus ylivoimaista. Ihminen on niin tunnemaailmaltaan kuin järjenkin maailmoissaan haavoittuvainen ja altis ahdistukselle, epätoivolle, ja kaikenlaisille pelkotiloille. Todellisuuskäsitystäni on ravisteltu siis oikein perinpohjaisesti, ja tästä on aiheutunut vakava ja syvällinen uudelleenarviointi, elämän tarkoitus ja arvot ovat olleet myllerryksessä.

Itse asiassa elämä näyttäytyy tällä hetkellä melko kovasärmäisenä, tuntuu siltä kuin maailma olisi paikka, jossa välittäminen on kateissa, jossa raha ja työpaikka määräävät sen, miten olet siinä sisällä ja tunnet itsesi tarpeelliseksi. Olen huomannut, että yksin on aika vaikeaa taapertaa.

Olen pitäytynyt maalauksissani melko tiukasti öljyväreihin. Ajattelen, että öljyväri on tekniikoista ehkä vaikein, ja jotenkin perinteinen, arvostan impressionisteja, ekspressionisteja, mutta haen myös uutta. En useinkaan tiedä etukäteen, kovinkaan tarkasti, millainen työstäni tulee. Saatan piirtää jonkin viivan, hahmon tms., josta jatkan väreillä. Prosessi ja prosessointi, ovat ehkä ne sanat, jotka kuvaavat työstämistäni. Maalaan aika paljon värien mukaan. Värit määräävät tulosta. Etsin tasapainoa värien maailmassa, mutta samalla haen sisäistä ilmaisua, jossa tunne ja väri voisivat kohdata toisensa.